43.

Muutoksia komentosuhteissa

08.05.2010 08:08

Tänään siis koitti päivä jolloin autonominen asemamme Nepalissa on ohi. Aikaisempi hallintomallimme oli valistunut diktatuuri, jossa valtaa käyttivät tärkeissä asioissa Mikko ja Tomi. Vallanvaihto tapahtui paikallista aikaa 11.30, jolloin Mustanaamio saapui leiriimme. Mustanaamio vastaa tästä edespäin kaikesta toiminnasta perusleirissä ja hänellä on apunaan kolme sveitsiläistä presidenttiä: Ursina, Cristoph ja hänen kihlattunsa.  Vallanvaihto rituaalina oli koruton ja johtajan kuminen sauva vaihtui pienien Kapteeni Morgan ryyppyjen säestäminä. Mikko ja Tomi kokivat pientä haikeutta koska päätöksenteossa viimeisen sanan sanoo tästä eteenpäin Mustis ja hänen  sveitsiläinen avustajakaartinsa.

No aika pikaisesti retkikunta paasi taasen normaaleihin rutiineihin kiinni. Tänäänkin oli vuorossa kortinpeluuta ja musiikin kuuntelua. Pienen pikantin mausteen päivän  kuvioihin toi Mustiksen repun sisältämät eväät. Kortinpeluun ohessa saimme nauttia suomalaisesta hapankorpusta ja lentorahdilla Luklaan tuodusta Jalasjärven leipäjuustosta. Eväät maistuivat taivaallisilta.

Olemme tämänkin päivän mulkoilleet silmät kovana Lhotsen suuntaan katsoen tuulia ja pilvien liikehdintää sekä miettineet saamiemme säätiedotusten luotettavuutta. Tähän mennessä ne ovat hyvin pitäneet kutinsa ja kuten ennusteissa luvattiin 7.5. oli ollut Everestin huipulla tyyni keli.  Tässä vaiheessa retkikunnalla ei ole juuri muuta tekemistä kuin odottaa rauhassa hyviä huiputuskeleja ja pitää pää kylmänä. Huomisena ohjelmana olemme alustavasti kaavailleet pistäytyvämme Pumorin perusleirissä katsastamassa suomalaista retkuetta. Toisena vaihtoehtona nousi esiin pieni etsiskely lähijäätikoilla, josta sherpat olivat tänään löytäneet kaksi kappaletta edellisvuosien aikana menehtyneitä kiipeilijöitä.

Täällä kaikki hyvin ja kaikille äideille onnittelut Himalajalta.

  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • LinkedIn
  • StumbleUpon
  • Twitter