19.

Työpäivä komponenttitehtaalla

08.04.2010 06:32

Aamun herätys tapahtui Nuptsen rinteeltä alas tulevien jäälohkareiden avustuksella. Aamiainen nautitaan yleensä leirissämme kahdeksan korvilla ja meillä ei ole todellakaan minnekään kiire aamiaispöydästä. Talon puolesta pöytäämme tuodaan runsaat eväät ja oma mausteemme pöytään on ehta näkkileipä kuorrutettuna Joni-Mussukan millin vahvuiseksi viipaloimilla meetvursti siivuilla. Päivän suurimmaksi urakaksi oli suunniteltu yläleirien ruokien pakkaaminen  päiväpusseihin. Viimevuotisesta oppineena laskimme tarvittavan määrän olevan 15 vrk/mies ja varastoista löytyy tarvittaessa reserviä vielä viidelle ylimääräiselle päivälle miestä kohden. Varasimme myös sivuun erilliset huippuyritysruuat, jotka poikkeavat hivenen  arkipusseista.

Työnjako pakkaustoimissa oli selkeä. Omasta mielestään parhaan näkemyksen kaikkiin asioihin omaava Mikko toimi työnjohtajana  ja opasti pikku kuleja päiväpussien teon saloihin, pitäen samalla kirjaa oikeista määristä. Työnjohtamisen ohella Mikko laihdutti 23 g kaivamalla navastaan 13cm pitkän villanöyhtäpakkauksen. Pelästyneenä painon äkillisestä pudotuksesta hän tempaisi 400g painavan jättimättömixtamakupussin huiviin  seitsemässä minuutissa.  Noin neljän tunnin pakkaamisen ja yhden painimatsin jälkeen urakka oli valmis ja koko porukka oli tyytyväinen tuotokseen. Tunnelma oli katossa hyvästä suorituksesta ja päätimme vetäistä huiviin retkikunnan ensimmäiset välikaljat. Everest merkkinen bisse maistui todella hyvältä sormen vahvuisten meetvurstitankojen toimiessa kyytipoitsuna. Koimme olevamme todella  Saksalaisia! Wurstille haiseva henki, liehuva takatukka ja kunnon amisviikset tekivat hetkestä kerrassaan unohtumattoman.

Päivän työt olivat tehty ja loppupäivä meni mukavasti teetä latkien ja kirjoja lukien messiteltassa. Tänään saimme taasen jotain osviittaa reitin valmiudesta, joka näyttäisi vaihtelevan päivittäin. Pääsemme mahdollisesti aikaisintaan kantopuuhiin tulevan viikon tiistaina aamuyöstä, siihen saakka virittelemme vielä teltat ja keittimet kuntoon ja nautimme joutilaisuudesta.

Täällä kaikki loistavasti.

  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • LinkedIn
  • StumbleUpon
  • Twitter